29.6.2012

RÄPSYJÄ VIIME VIIKOILTA



Meidän pari viikkoa on hurahtanut mökkeillen saaresta saareen;
ensin Puulan järvimaisemissa ja sitten meren rannalla Tammisaaressa.

Juhannusta vietettiin mitä parhaimmassa kelissä, 
syötiin mansikkamustikka kakkua ja tietysti käytiin juhannus saunassa. 
Täydellinen auringonlasku kruunasi yöttömän yön.
 
Ollaan myös kalasteltu ja vähän golffattukin 
(en kuitenkaan itse, vaikka laji sinänsä kiinnostaisikin),
sekä ajeltu ruosteisilla rousku pyörillä laiturin nokkaan iltakalaan. 
Illat alkavatkin jo olla selvästi hämärämpiä, 
vai onko se vain omaa kuvitelmaani?

Löysin myös ihania aarteita Tammisaaren markkinoilta (niistä lisää myöhemmin) ja
saunottukin on melkein joka päivä, mutta talviturkki on silti edelleen heittämättä. 
Melkoisena vilukissana, tuo Jumpin- haalari on kyllä ajanut asiansa,
talvella, että näin kesälläkin. En voisi ehkä parempaa mökkiasua keksiä! 

Voi ihana kesä, voisitko jatkua ikuisuuden ♥



Kerttu



20.6.2012

JUHANNUS






















 


Me karkaamme jo juhannuksen viettoon ja
61 neliötä hiljenee hetkiseksi!
 Palaamme asiaan, kunhan saavumme taas sivistyksen pariin.

Ja näinollen toivottelenkin jo kaikille

Ihanaa & aurinkoista
 keskikesän juhlaa!




Kerttu



ps. Kiitos mukavista kommenteista ja tervetuloa kaikki uudet lukijat.

18.6.2012

MANSIKKAÄHKY


Mansikkaähkyn saa aikaan kulhollisella mansikoita,
kokeilkaapa vaikka!
(Arabian pilkullinen kulho on kirppis löytö)


13.6.2012

VAARILLA ON SAARI...


Kesä on saapunut ja mökkikausi korkattu.

Blogi on ollut pienehköllä tauolla, koska olemme
viettäneet aikaa nettipimennossa mökillä. 
Kesäpaikka sijaitsee saaressa, 
jossa ei ole sähköä, 
ei juoksevaa vettä,
eikä paljon muutakaan.
Pelkkää joutenoloa ja rentoutumista.
Kaikki samat tavarat omilla paikoillaan ja
niin kauan kuin muistan,
räsymatot lattialla ja
seinillä kukkatapettia.
Täydellisen tavallinen mökki.

Hieman mietitytti, miten pärjäämme tuon
8 kuukautisen kanssa mökkielämässä,  
ilman kaupungin helppoutta ja ylellisyyksiä,
mutta kaikki meni paremmin kuin hyvin. 

Hieman erähenkeä kehiin vaan!


2.6.2012

DIY| Syöttötuolin tuunaus


Mustavalkoista,
raitaa
&
ripaus punaista.

Siinä on päivän väriteema.
Valkoinen Stokken syöttötuoli sai uuden mustavalkoisen ilmeen Washi-teipeillä. 
Tulipas siitä mainio, melkein silmissä vilistää!
Meinasin ensin teippailla symmetrisesti saman kaavan mukaisesti,
mutta sitten päätinkin vaihdella teippejä ja raidoitusta ja tuoli sai heti
mielenkiintoisemman ilmeen ja rytmin. 
Ja mikä parasta,
 kun kyllästyttää, teipit voi helposti poistaa, eikä niistä jää minkäänlaista jälkeä!

Tuo kuvissa vilahteleva Brion klassikko kävelykärry on ihana!
Sen  piti olla hymytyttösen 1-vuotislahja, mutta tulikin käyttöön jo
hieman aikaisemmin, kun tyttö 7kk ikäisenä päätti nousta pystyyn.
Vaunujen avulla ollaan jo harjoiteltu kävelyäkin, huh huh!!


Hei, ja nythän on virallisesti kesä! 
Ilma on mitä surkein, mutta ei anneta haitata,
mukavaa lauantaita siispä!


Kerttu



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...